Kuun merkitys eri Horoskoopeissa
Kuu kiertää läpi kaikki 12 horoskooppimerkkiä n. 28 päivän aikana. Kuu viettää arviolta kaksi ja puoli päivää jokaisessa merkissä ja antaa näin oman mausteensa kuhunkin päivään kuukauden aikana. Tällä tavoin myös määräytyy se, että missä merkissä Kuu on aina Uuden Kuun ja Täysikuun aikaan.
Kuu paljastaa meille mitä tarvitsemme, mitä koemme ja tunnemme. Tämä kirjoitus käsittelee Kuun Transiitteja läpi horoskooppimerkkien ja kuvaa sitä miltä tuntuu kun Kuu on esimerkiksi alkuviikosta Oinaassa, mutta parin päivän päästä Härän merkissä. Seuraamalla Kuuta pystyt järjestelemään omaa toimintaasi arjessa, työssä ja vapaa-ajalla. Lue alta jokaisesta horoskooppimerkistä kun se on Kuun aktivoima.
Kuu Oinaassa
Tunne: Innostus, palo, energisyys
Elementti: Tuli
Chakra: Juuri
Kun Kuu matkaa läpi Oinaan merkin saatamme kokea innostuneisuutta ja uusien alkujen mahdollisuuden. Tämä on hyvää aikaa liikunnalle tai muulle fyysiselle toiminnalle sillä tunteet voivat olla voimakkaita ja löytää tiensä myös sanaharkkaan. Mistä olet intohimoinen? Vie energiasi sinne. Vältä impulsiivisia päätöksiä, mutta muista pitää hauskaa.
Kuu Härässä
Tunne: Yltäkylläisyys
Elementti: Maa
Chakra: Sydän
Kuun ollessa Härän merkissä on aika tarjota itselle laatuaikaa. Lue mielenkiintoista kirjaa, vie itsesi hyvälle lounaalle tai ota aikaa self-carelle. Tunteiden puolesta tilanne ei ole yhtä poltteleva kuin Oinaassa vaan ennemminkin tahti on hitaampaa ja läsnäolo on helpompaa. Nauti omasta rutiinistasi ja vietä aikaa kotona. Kuinka hyvin pidät huolta omista perustarpeistasi?
Kuu Kaksosissa
Tunne: Uteliaisuus
Elementti: Ilma
Chakra: Kurkku
Ajatukset saattavat kulkea valonnopuedella, mutta niin luultavasti liikkuvat myös tunteet. Saatat olla yhdessä hetkessä yllättäen utelias ja sosiaalinen, mutta pian levoton ja todellisuudesta irrallaan. Hyödynnä ilman elementin luovuutta ja käytä tämä aika kirjoittamiseen, keskustelemiseen, tanssimiseen… mikä tahansa luova asia sinua kutsuu nyt, sillä kaipaat stimulaatiota. Ehkä vihdoin soitat ystävälle ja vaihdat kuulumiset kunnolla. Ole utelias sille mitä elämä tuo eteesi nyt!
Kuu Ravussa
Tunne: Rauha
Elementti: Vesi
Chakra: Kolmas Silmä
Mitä sisäinen lapsesi sinulle kertoo? Mitä hän haluaisi nyt tehdä? Tarvitsetko lepoa, kunnon suihkun vai ehkä halauksen? Ravun aikana saatamme herkistyä helpommin ja myös loukkaantua muiden sanoista. Ole kärsivällinen itsesi ja muiden kanssa. Tämä on hyvin parantavaa ja uudistavaa aikaa.
Kuu Leijonassa
Tunne: Optimismi
Elementti: Tuli
Chakra: Kolmas Silmä
Aika luoda, tehdä ja ilmaista itseäsi vapaasti. Saatat kokea olevasi innostunut ja täynnä rakkautta! Tunteesi saattavat tulla pintaan jopa dramaattisesti ja saatat kaivata enemmän huomiota kuin yleensä. Nauti siitä mitä elämä nyt antaa ja toteuta taiteellista puoltasi. Ympäröi itsesi ystävillä, jotka tiedät että he todella välittävät sinusta.
Kuu Neitsyessä
Tunne: Varautuneisuus
Elementti: Maa
Chakra: Kurkku
Neitsyt on analyyttinen ongelmanratkaisija. Olet tietoisempi yksityiskohdista ja löydät uusia näkökulmia tilanteisiin. Kritiikin ja torjunnan pelko voi kuitenkin olla pinnalla. Hyvää aikaa laittaa asiat järjestykseen ja nauttia elämän yksinkertaisista ja jokapäiväisistä asioista. Hyvä tilaisuus siivota ja käydä läpi se minkä on pitkän aikaa sivuuttanut ja laittanut taka-alalle.
Kuu Vaa’assa
Tunne: Rauha
Elementti: Ilma
Chakra: Sydän
Vaaka hakee harmoniaa kokonaisvaltaisesti. Saatamme tänä aikana olla herkempiä kuin yleensä. Koska Venus on Vaa’an hallitsija kuten Häränkin on tämä jälleen hyvää aikaa nauttia laadukkaasta ruoasta, merkityksellisistä keskusteluista ja taiteesta.Ole hetkessä ja anna rauhan täyttää koko olemuksesi.
Kuu Skorpioonissa
Tunne: Voima
Elementti: Vesi
Chakra: Solar Plexus
Tämä on loistavaa aikaa katsoa eri mysteerien syvyyksiin. Elämä saattaa tuntua intensiiviseltä ja haluamme ehkä salata omat tunteemme. Tämä on loistavaa aikaa varjotyöskentelylle, intiimiydelle ja keskustelulle, joka vie syvälle. Kateus saattaa nostaa päätään ja pelko siitä, että muut eivät hyväksy meitä voi nousta pinnalle.
Kuu Jousimiehessä
Tunne: Toiveikkuus
Elementti: Tuli
Chakra: Sakraali
Loistavaa aikaa mennä ulos ja viettää aikaa ystävien kanssa. Kokeile jotakin uutta mitä et ole aikaisemmin tehnyt! Elämä tuntuu kuin se olisi täynnä mahdollisuuksia. Tunteet saattavat heitellä pettymyksestä innostuneisuuteen, mutta onnistumme kuitenkin olemaan suoraviivaisia omassa kommunikoinnissa. Liikunta, nauraminen ja pienet seikkailut kuuluvat hetkeen kun Kuu on Jousimiehessä.
Kuu Kauriissa
Tunne: Vakava
Elementti: Maa
Chakra: Juuri
Hyvä tilaisuus vetäytyä ja viettää aikaa omissa oloissaan reflektoiden kaikkea sitä mitä on tapahtunut. Hyvää aikaa olla realistinen omista tavoitteistaan ja tulevaisuudesta sekä työstää tärkeitä projekteja. Saatat kokea olevasi varautunut ja tarvitset tilaa maadoittua sekä priorisoida mikä nyt on tärkeää.
Kuu Vesimiehessä
Tunne: Välinpitämättömyys
Elementti: Ilma
Chakra: Juuri
Seuraa intuitiotasi ja tee mikä tuntuu oikealta. Kuu Vesimiehessä on kiinnostunut uusista innovaatioista, teknologiasta ja tulevaisuudesta. Olosi on vapaa ja tämä on hyvää aikaa hakea vastauksia meditaatiosta. Kuu Vesimiehessä kannustaa olemaan sinut itsensä kanssa ja koet olevasi hyväksytty juuri sellaisena kuin olet. Anna jonkin uuden astua elämääsi.
Kuu Kaloissa
Tunne: Myötätunto
Elementti: Vesi
Chakra: Sakraali
Elämä tuntuu kuin unelta, olet herkkä ja on loistava tilaisuus levätä ja antaa oman itsensä uudistua. Olet avoimempi muiden tunteille kuten myös omillesi. Intuitiosi on vahva kuten myös yhteytesi omaan tunnemaailmaasi. Koet syvän yhteyden ympäristöösi ja muuhun maailmaan. Löydä tilaa myös surra ja anna itkun tapahtua, jos se on tullakseen. Löydä mistä olet kiitollinen nyt.